3. lokakuuta 2011

Syksyn kuulumisia

Pahoittelen tästä pitkästä aikavälistä, syynä koulu :D Nyt on kuitenkin aika päivitellä tätäkin blogia.

Me ollaan siis oltu paljon mökillä, pyöräilty ja olen kuvannut Qarmenia paljon. Mökillä sitä on helppo kuvata kun siellä on niin paljon tilaa ja saa myös kuvia meidän mökkinaapureiden koirista.
Onhan toi ihan selvästi aikuistunut! Säkäkorkeuskin on noin 46cm, ja paino 13½-14kg. Se jaksaa hyvin pyöräillä mun kanssa, ja tuntuu että sillä olis virtaa juosta vaikka kuinka paljon lenkkien jälkeenkin. Mutta sitten jos se leikkii mökillä muiden koirien kanssa, niin illalla se on tosi väsynyt, eikä se sinä iltana muuta teekkään kuin nuku. Qarmen on myös hyvän kokoinen, että se liikkuu hyvin autossa ja bussissa.
Ja onhan Qarmenille kertynyt noita koirakavereitakin. Me käydään koirapuistossa ja sieltähän niitä saa melkein aina, mut sitten on myös noi vakikaverit; Zorro (irlanninsetteri), Jeri (bordercollie) ja Veera (kultainennoutaja). Zorron kanssa Qarmen tykkää leikkiä eniten, koska molemmat ovat samanikäisiä ja virtaa riittää. Yleensä ne jahtaa toisiaan ja juoksee ympäri metsää, Qarmen edellä :D Joo mutta nyt loppuun tulee pelkkiä kuvia, moikka & lupaan päivitellä aktiivisemmin...

29. heinäkuuta 2011

Greece, here we come

Tajusin vasta nyt että tää on vika postaus ennen kreikkaa. En tule koneelle siis yli viikkoon. Halusin ilmoittaa vaan tän että ette ihmettele missä sitten olen. Kerkeisin kyllä vielä laittaa viikonlopun aikana ne kuvat (edellinen postaus) mutta huomenna on kaverini synttärit ja sitten menen äitille, sunnuntaina lähtö jo lentokentälle iltapäivästä. Joten moikka sitten ja hyvää kesälomanloppua :D

 

28. heinäkuuta 2011

85mm

Uusi objektiivi siis saapui ja käytiin hakemassa se ennenkun lähdettiin mökille (taas). Oltiin siellä 6 päivää ja tosiaan kuvailin aika paljon koiria. Voisin laittaa tähän väliin ainakin pari kuvaa. Kuvat näyttävät pieninä epäteräviltä mutta kun klikkaat suuremmaksi niin sitten pitäisi olla terävämpi.

joo toi tarkennus...

Oho no noitahan tulikin aika paljon :D Laitan myöhemmin sellaisen postauksen, johon tulee pelkkiä kuvia kun tähän en nyt jaksa kaikkia laittaa.

18. heinäkuuta 2011

Edistystä!

Ihanaa, Qarmen osaa lähestulkoon sivulle -käskyn! Hyvä vaan että mulle tuli joku koulutusvimma :D Harkitsen edelleen sitä tokokurssia, pitää vaan ensin liittyä E-HKK'n jäseneksi. Luoksetulokin sujuu jo hyvin. Kirjoittelen tästä sitten myöhemmin lisää.

lollo & bernie kreikan hotellista :D
Hyvät uutiset vaan jatkuu, nimittäin ylihuomenna saan vihdoinkin uuden objektiivin! Kyseessä on siis Canon EF 85mm f/1.8. Maksaa muistaakseni 459e ja mukana tulee suodatin. Mun oli nimittäin pakko saada uusi obiska kreikkaan jonne me muuten lähdetään jo viikon ja kuuden päivän päästä, alle 2vk siis! :D Qarmen ei tietenkään tuu sinne mukaan vaan jää tänne kylmään suomeen iskän kanssa.

Tää nyt oli lyhyt hehkutuspostaus, myöhemmin ehkä tulee kunnollinen. Minne yksi lukija on kadonnut?

15. heinäkuuta 2011

TOKOkurssille?

Otsikko kertoo. Olen miettinyt että menisinkö E-HKK'n tokokurssille, siis sille alkeiskurssille. Mietin vaan tänään, että kyllähän koirankin kanssa täytyy jotain tehdä eikä vaan laiskotella kotona. Harjoittelin tänään mm. perusasentoa ja vierellä kulkemista, kun on se opettaminen vähän jäänyt... Olen ollut jo aika pitkään kiinnostunut tokosta ja aina vaan hokenut että joojoo kesällä kursseille, vaikka enhän mä oo tehnyt vielä yhtään mitään! Aika ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa vihdoin kunnollinen kouluttaminen!

Näyttelyistä kun en ole kiinnostunut (paitsi jos joku handlaa...:D) niin miksen tekisi jotain muuta mistä koirakin tykkää. Koiratanssikin vaikuttaa ihan kivalta, mutta ensiksi ainakin haluan kokeilla tokoa. Ei mulla oikeestaan ollut muuta, halusin vaan ilmoittaa tästä :D

6. heinäkuuta 2011

Happy Birthday Qarmen !

Pahoittelen nyt aluksi sitä, etten ole aikaisemmin kerinnyt postailemaan mitään ja pari lukijaakin on lähtenyt. Anteeksi siitä, pyrin ilmoittamaan jatkossa jos tulee pidempiä taukoja. Ja voin heti kertoa että ollaan lähdössä kavereiden kanssa mökille perjantaina, ja ollaan siellä ensiviikkoon asti. Tarkkaa tulopäivää en tiedä mutta en pääse koneelle ollenkaan viikonloppuna enkä välttämättä seuraavalla viikolla. Toivon siis että lukijoita ei lähtisi enempää...

Mutta vihdoin aiheeseen, Qarmen täytti siis 1v 2.7! Ei vois uskoo että se on jo vuoden, vastahan se tuli meille :-D Muistan nimittäin niin hyvin kun haettiin se viime syksynä, ja se oli sellanen pieni pallero ♥ Ajattelin laittaa tästä Q'n kehityksestä kuvia vielä.
ensimmäinen (ja huono, tarkennus jaloissa...) kuva Qarmenista

noin 7½ vko
2½ kk
4kk, tässä testattiin uutta talvipukua
6kk, testasin uutta lisäsalamaa
1v, mökillä. huomatkaa ilme :---D

20. kesäkuuta 2011

viikonloppu mökillä

Tiedän hyvinkin että otsikko on masentava mutta en keksinyt muutakaan aiheeseen sopivaa. Oltiin siis taas viime viikonloppu meidän mökillä. Kaikki meidän naapurit oli siellä paikalla ja Qarmenin lisäksi siellä oli 3 muuta koiraa.

Kuvia ei tullut kyllä otettua yhtään vaikka kamera oli matkassa. Johtui myös osittain siitä että melkein koko viikonloppu satoi ja oli niin masentava ilma etten edes vaivautunut ottamaan kameraa laukusta :D

Meillä oli siis mukana Qarmenin lisäksi sellainen narttu kultainennoutaja, ja tulivat hyvin toimeen keskenään.

Oon miettinyt vaan, että tää blogi kerää _todella_ huonosti lukijoita. Johtuuko se siitä ettei täällä ole tarpeeksi mielenkiintoisia asioita vai mitä? Että kannattaisko mun pitää blogia enää, jos kannattaa niin miksi, ja jos ei kannata niin miksei kannata? Tykkään vaan pitää blogia enkä millään haluisi lopettaa sitä tähän, pyrin lisäksi melko aktiivisesti päivittämään ulkoasua ja kirjoittelemaan tänne uutta, mutta aina en vain kerkiä ja olen huomattavasti vähentänyt tätä kirjoittamista tänä vuonna mutta teen myös pitkiä postauksia kuten tämä, jos olen tehnyt jotain erikoista tai muuten vaan inspaa. Toivottavasti saitte jotenkin selvää tästä...

Tätä blogia saa kyllä mainostaa, ja jos ei kiinnosta lukea tällaista niin postausideoita saa laittaa. Mutta mitään videopostausta en varmaankaan aio laittaa, varsinkaan koiran blogiin. Mä katon nyt pari kuukautta että miten tää blogi kerää lukijoita, ja jos ei kerää (niinkun varmaan tässä käykin) niin ei ehkä ole enää järkevää pitää blogia koiralle mistä kukaan ei ole kiinnostunut. Mutta kertokaa itse mielipiteenne tästä!

Tästä tulikin pitkästä aikaa pitkä postaus, mutta toivottavasti jaksatte lukea. Hyvää kesää, ja juhannusta sitten kun se tulee :--)